Juhani Rissanen

Isännöitsijä, isännöinnin koulutusvastaava, Kontu

Juhani Rissanen on toiminut isännöitsijänä lähes koko työuransa ajan. Ensimmäinen kohde tuli vuonna 1985 eli ensi vuonna tulee Juhanille tulee täyteen 40-vuotta isännöitsijänä. Hän on nähnyt alan kehityksen ja muutoksen isännöitsijän näkökulmasta ruohonjuuritasolla. Tällä hetkellä Juhanin toimenkuvaan kuuluu isännöinnin lisäksi uusien henkilöiden kouluttamista ja perehdyttämistä isännöitsijän tehtäviin, etenkin talous- ja lakiasioihin. Juhani on myös mukana ISAn auktorisointitoimikunnassa.