19 elokuun, 2024

Vuokravalvonnan ja perinnän ohjelma

Talousfoorumissa voit liikkua vapaasti kahden rinnakkaisohjelman välillä ja valita itsellesi mielekkäimmät sisällöt.

Seminaarin alussa ja lopussa kaikki osallistujat kokoontuvat samaan saliin yhteisten aiheiden äärelle. Ensin aloitamme vahvalla katsauksella talouteen. Viimeisenä seminaaripuhujana hakkeri ja rautainen tietoturva-asiantuntija Laura Kankaala puhuu ymmärrettävin sanoin teknologian uhkiin varautumisesta ja yksityisyyden turvaamisesta verkon alamaailman tapahtumilta. Ohjelmaan kuuluu myös yhteinen illallinen ensimmäisen päivän päätteeksi.

Vuokravalvonta ja perintä -rinnakkaisohjelma rakentuu asunto- ja kiinteistöosakeyhtiön vuokravalvonnan ja perintäprosessin ajankohtaisasioista.

Ohjelma keskittyy asunto- ja kiinteistöosakeyhtiön vuokravalvonnan ja perintäprosessin ajankohtaisasioihin. Ensimmäisenä päivänä saat kattavasti tietoa erilaisista ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä, kun taas toisena päivänä paneudutaan vuokravalvonnan ja perinnän täytäntöönpanoon liittyviin kysymyksiin.

Hallintaanottomenettelyä koskevan tiedoksiantomenettelyn uudistusta avaa johtava lakiasiantuntija Virpi Hienonen Suomen Kiinteistöliitosta. Toisena aiheenaan hän käsittelee asunto-osakeyhtiötä valinnaisella vuokratontilla.

Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah puhuu vuokralainsäädännön uudistuksesta. Häätöjen ennaltaehkäisyn parhaista käytännöistä kertoo hankekoordinaattori Vilja Kamppila Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Arasta. Juristi Saara Penttilä Suomen Vuokranantajilta erittelee vuokrasuhteiden riitojen sovinnollista ratkaisemista.

Puheenjohtajana toimii juristi Susanna-Maria Aarnivuo Suomen Vuokranantajilta.

****

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan!

« takaisin edlliselle sivulle